Pääsisältöön
Pääsisältöön

Alive­Mi­ne aloit­taa kaivos­toi­min­nan uuden aikakau­den

Endomines on lanseerannut uuden vastuullisuuden, viestinnän ja kaivostoiminnan kehityksen yhdistävän toimintamallin AliveMinen. AliveMine on kaivosalaa uudistava toimintamalli, joka haastaa perinteisen kaivosajattelun ja herättää koko alan katsomaan tulevaisuuteen uusin silmin.

Toimintamallin taustalla on ajatus siitä, että pelkästään lakisääteisten vaatimusten täyttäminen ei enää riitä ja ympäristöhaittojen minimointi on vasta lähtötaso, ei maali.

Kaivosteollisuuden investoinnit ovat pitkäikäisiä ja tulevaisuudessa alhaiset päästöt esimerkiksi vesiin eivät ole tasona oikea: vesien tulee olla puhtaita. Sidosryhmämme odottavat meiltä jo ratkaisuja, jotka eivät vain vähennä negatiivisia vaikutuksia, vaan myös parantavat ympäristöä, vahvistavat yhteisöjä ja luovat pitkäaikaista hyötyä myös taloudelle.

Tätä tarkoittaa uudistava kaivostoiminta, jossa tarkoituksemme on jättää ympärillemme enemmän kuin mahdollisuuksia kuin mitä viemme.

Luonnosta oppimalla piilee mahdollisuuksia

Toimintamallin kehityksessä lähdettiin kahdesta oivalluksesta:

• Luonto on älykkäin järjestelmä, jonka tunnemme: Tällä tarkoitamme luonnon kykyä toimia kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Luonnon prosesseissa mikään ei ole jätettä, vaan jokainen sivutuote on ravintoa tai rakennusainetta seuraavalle prosessille. Muutokset yhdellä osa-alueella heijastuvat välittömästi koko ekosysteemiin. Toimintamallissa pyritään ottamaan oppeja luonnon prosesseja jäljittelemällä.

• Kaivos ei ole vain laitos, vaan osiensa summa: Meidän on siirryttävä yksittäisten toimintojen johtamisesta kokonaisuuden hallitsemiseen. Toimintamallissa hyödynnämme luonnon älyä kehittääksemme kaivosteollisuuden tulevaisuuden kestäviä ratkaisuja.

Luonto asettaa rajat ja tieto tuo viisautta

AliveMinen lähtökohta on, että luonto määrittelee rajat, joiden puitteissa päätökset tehdään. Jos ylitämme nämä rajat, toiminta ei voi olla pitkällä tähtäimellä kestävää. Toimintamalli ottaa kantaa vesistöjen palautumiseen, ennakoivaan energiajärjestelmään, kaivannaisjätteiden viisaaseen kierrätykseen sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen.

• Vesistöjen palautuminen: Kaivosta ympäröivien vesien puhtaus on toiminnan ja hyväksyttävyyden kannalta kriittisin yksittäinen tekijä pitkällä aikavälillä. Toimintamallissa kaivostoiminta ei heikennä pohja- tai pintavesien tilaa ja parhaimmillaan se jopa tukee vesiekosysteemien palautumista.

• Ennakoiva energiajärjestelmä: Energia on yksi suurimmista kustannusten lähteistä ja päästöjen aiheuttajista. Toimintamallissa siirrymme kohti fossiilivapaata ja ennakoivaa energiajärjestelmää, joka joustaa ympäristön ja kaivoksen toiminnan muuttuvissa tarpeissa. Tämä tarkoittaa käytännössä muun muassa kaivosprosessien sähköistämista ja oman toimintamme nettonollapäästöjen tavoitetta vuoteen 2035 mennessä.

• Kaivannaisjätteiden viisas kierrätys: Kaivannaisjäte muodostaa toimintamme suurimman fyysisen jalanjäljen. Tavoitteemme on varmistaa materiaalien kierrätys ja hyödyntäminen koko kaivoksen elinkaaren ajan. Sijoitamme materiaaleja turvallisesti maanalaiseen täyttöön ja tutkimme siirtymää rikastushiekan kuivaläjitykseen.

• Toimet kohti nettohyötyä: Kaivostoiminta aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden muutoksia vesiekosysteemeihin, maisemaan ja lajistoon. Teemme yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa tärkeimpien luontokohteiden tunnistamiseksi, säilyttämiseksi ja ennallistamiseksi. Kehitymme vaiheittain not net loss -tasosta kohti nettopositiivisuutta.

Arkisessa työssä reaaliaikainen data toimii toimintamme selkärankana ja työtä ohjaavana tekijänä: sen avulla muutokset havaitaan ajoissa, riskejä voidaan ennakoida sekä toimintaa kehittää ja säätää nopeasti ja turvallisesti. Kun luonto ja data ohjaavat tekemistä yhdessä, kaivostoiminta pystyy mukautumaan ja kehittymään.

Kyllä, me voimme muuttaa koko kaivosalaa!

AliveMine korostaa myös ihmisten merkitystä. Kaivos voi toimia ja kasvaa vain silloin, kun kaivoksen työntekijät pidetään turvassa ja kaivostoiminta on sosiaalisesti hyväksytty osa paikallista yhteisöä. Siksi AliveMine -mallissa korostetaan avoimuutta, turvallisuutta ja luottamuksellisuutta: meidän tulee kuunnella, keskustella ja toiminnallamme vahvistaa paikallista elinvoimaa.

AliveMine on vasta alku, mutta suunta on selkeä. Todellinen muutos syntyy vain alan yhteistyönä, ja siksi Endomines on kutsunut koko kaivosalan mukaan rakentamaan tulevaisuutta. AliveMine on saanut jo kaivosalan toimijoiden keskuudessa innostuneen vastaanoton.

Matka on alkanut, ja kestävän kaivostoiminnan edelläkävijänä Endomines kulkee sen etunenässä.

Tutustu AliveMine -toimintamalliin verkkosivuillamme.