Tietoa kultamarkkinasta
Kullan markkinakehitystä ohjaavat yleisesti inflaatio ja keskuspankkien, erityisesti Yhdysvaltojen keskuspankin, korkotasot. Historiallisesti korkean inflaation kaudet ovat olleet kullan hinnan kannalta myönteisiä, koska sijoittajat pyrkivät pakenemaan fiat-valuutoista turvasatamana tunnettuun kultaan. Näin ollen keskuspankkien rahapolitiikka inflaation hillitsemisessä on avainasemassa kullan hintatasossa.
Kulta on kauppatavarana Yhdysvaltojen dollarin määräinen, mikä luo käänteisen suhteen dollariin. Kun Yhdysvaltojen dollari nousee suhteessa muihin valuuttoihin, kulta kallistuu, mikä puolestaan heikentää kysyntää. Kun dollari toisaalta laskee, se nostaa kullan hintaa, koska arvometalli halpenee Yhdysvaltojen ulkopuolisille ostajille.
Kullan markkinoilla on monenlaisia toimijoita, joihin kuuluu fyysisiä toimijoita, kuten tuottajia, jalostajia, valmistajia ja loppukäyttäjiä. Markkinoiden kysyntä siirtyy edelleen kohti itää, ja pelkästään Kiinan ja Intian osuus kullan maailmanlaajuisesta kysynnästä on viime vuosina ollut yli puolet. Osittain sääntelyn muutosten seurauksena eri omaisuuslajeissa on tapahtunut laaja siirtyminen OTC-markkinoilta kohti avointa pörssikauppaa.
Kaivostuotanto muodostaa suurimman osan maailman kullan tarjonnasta – tyypillisesti 75 prosenttia joka vuosi. Vuotuinen kysyntä vaatii kuitenkin enemmän kultaa kuin mitä uutta kaivostoimintaa harjoitetaan, ja vaje korvataan kierrättämällä.
Kullan maailmanmarkkinahinta
Kulta hinnoitellaan ensisijaisesti Yhdysvaltain dollareina troy-unssia (toz) kohti ja vähintään 995 tuhannesosan puhtaudella, joka vastaa noin 23,9 karaattia. Yksi unssi vastaa 31,103 grammaa. Kullan maailmanmarkkinahinta voi vaikuttaa merkittävästi kaivospaikkojen kannattavuuteen kaivosmaiden kultapitoisuuden alueellisten erojen vuoksi.
