Kultaa löydet­tiin ensim­mäi­sen kerran yli 5 000 vuotta sitten

Kulta on aina koettu arvokkaana, jo ennen kuin siitä tehtiin maksuväline. Tästä ovat osoituksena kaikki ne poikkeukselliset ponnistelut, joita sen hankkimiseksi on tehty. Kultaa etsittiin maailmanlaajuisesti jo tuhansia vuosia sitten, jopa ennen kuin ensimmäinen raha kultakolikoiden muodossa ilmestyi noin 700 eKr.

Foinikialaiset, egyptiläiset, intiaanit, heettiläiset, kiinalaiset ja muut etsivät kultaa, ja kaivoksille lähetettiin töihin sotavankeja, orjia ja rikollisia. Tämä tapahtui aikana, jolloin kullalla ei ollut arvoa ”rahana”, vaan sitä pidettiin vain haluttuna hyödykkeenä sinänsä. Valta ja kullan läsnäolo tai omistus kulkivat käsi kädessä.

Kultakoruja löydettiin jo Djerin, Egyptin ensimmäisen dynastian kuninkaan, haudasta noin 2500 eKr. Tutankhamonin hauta 1300-luvulta eKr. sisälsi maailman suurimman löydetyn kulta- ja korukokoelman.

Kultaa käytettiin ensimmäisen kerran kolikoina ja valuuttana vuonna 564 eKr.

Kultaa käytettiin kolikoina ja valuuttana vasta lydialaisten aikana vuonna 564 eKr. Lydian kuningaskunta, joka sijaitsi nykyisen Länsi-Turkin alueella, oli ensimmäinen kansakunta, joka käytti kultaa ja sen seoksia kauppajärjestelmän luomiseen ja hyödyntämiseen.

Kreikkalaiset louhivat kultaa koko Välimeren ja Lähi-idän alueella 550 eKr. Myöhemmin myös muinaiset kreikkalaiset käyttivät kultaa valuuttana ja merkkinä asemasta ja varallisuudesta koko kansakunnassaan. He uskoivat kullan liittyvän heidän kulttuurinsa lukuisiin jumaliin ja puolijumaliin. Kultaa hallussaan pitänyt kuolevainen oli siis rikas ja yhteiskunnallisesti korkeammassa asemassa.

Heidän tekniikkansa saattoi olla alkeellista, mutta kreikkalaiset oppivat paljon kullankaivuun käytännön asioista. Aleksanteri Makedonian kuollessa (323 eKr.) kreikkalaiset olivat louhineet kultaa Herkuleksen pylväiltä (Gibraltarilta) aina itään Vähään-Aasiaan ja Egyptiin asti, ja heidän louhoksistaan löytyy vielä nykyäänkin jäänteitä. Osa kaivoksista oli valtion omistuksessa, osa oli yksityisiä kaivoksia, joista maksettiin valtiolle rojalteja. Myös paimentolaiset, kuten skyytit ja kimmerialaiset, louhivat avokaivoksia kaikkialla alueella. Suuri osa varhaisesta järjestäytyneestä kullankaivusta tapahtui niinsanotuissa siiviläkaivoksissa, joissa sorasta tai purouomista peräisin olevat alluviaalikerrostumat virtasivat veden mukana. Koska kulta oli paljon ympäröiviä materiaaleja raskaampaa, se laskeutui pohjaan ja otettiin talteen. Tämä on sama konsepti, jota kullankaivajat käyttivät myöhemmissä kultaryntäyksissä, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa.

Ensimmäinen laajalle levinnyt kultaraha

Rooman valtakunta kehitti kullan etsintää huomattavasti louhimalla kultaa laajalti koko valtakunnassaan. He ohjasivat vesipuroja kaivostoimintaa varten hydraulisesti ja rakensivat sulkuja ja ensimmäiset ”long-tomit”, pitkät kourut veden juoksutukseen. He louhivat myös maan alla ja ottivat käyttöön vesipyörät ja kultapitoisten malmien ”paahtamisen” kullan erottamiseksi kivestä, minkä ansiosta he pystyivät hyödyntämään vanhoja kaivospaikkoja tehokkaammin. Vaikka roomalaiset eivät suinkaan olleet ensimmäiset, jotka käyttivät kultaa kolikoissaan, he olivat ensimmäiset, jotka tekivät kultakolikoista laajalti käytetyn valuutan. Ennen heidän aikaansa kultakolikot olivat paljon harvinaisempia kuin muista metalleista valmistetut kolikot. Tämä johtui siitä, että kullan tarjonta ei ollut koskaan ollut niin suuri, että kullan käytön laajentaminen olisi ollut mahdollista.

Rahastandardi mahdollisti maailmantalouden

Rahan käsite (eli kulta ja hopea vakiopainoisina ja -puhtauksisina kolikoina) mahdollisti maailman talouksien laajentumisen ja kukoistuksen. Kreikkalaisten ja roomalaisten hallitseman läntisen maailman klassisella kaudella kultaa ja hopeaa virtasi Intiaan mausteiden, ja Kiinaan silkin vuoksi. Imperiumin huipulla roomalaiset kulta- ja hopeakolikot hallitsivat Britanniasta Pohjois-Afrikkaan ja Egyptiin. Raha oli keksitty ja otettu käyttöön.

Kultakanta; kullan kiinteä valuutta-arvo

Iso-Britannia oli ensimmäinen maa, joka loi kultakannan: kullan kiinteä, painoon perustuva valuutta-arvo. Muut maat, myös Yhdysvallat, seurasivat esimerkkiä.

Yhdysvallat hyväksyi vuonna 1792 Mint and Coinage Act -lain, joka määritteli kullan kiinteän hinnan Yhdysvaltain dollareina. Tämän myötä kullasta ja hopeasta tuli Yhdysvalloissa laillista valuuttaa.

Rahajärjestelmä, jossa maan valuutta voidaan muuntaa sellaisen maan vekseleiksi, jonka valuutta on vaihdettavissa kultaan vakaaseen vaihtokurssiin, luotiin maailmansodan jälkeen

Vuonna 1944 liittoutuneiden suurvaltojen johtajat näkivät tarpeelliseksi kokoontua yhteen selvittämään rahoitusjärjestelmää maailmansodan päättymisen jälkeen. New Hampshiren Bretton Woodsissa pidettiin konferenssi, jossa päätettiin luoda järjestelmä, jossa kullan hinta sidottaisiin Yhdysvaltain dollariin. Tämä tarkoitti sitä, että kaikki muut kansakunnat vahvistaisivat kullan vaihtokurssinsa dollarin perusteella.

Yhdysvallat valittiin viime kädessä sen maailmansodan jälkeisen vahvan talouden vuoksi, ja päätös kiinnittää kullan hinta Yhdysvaltain dollariin auttoi lopulta Yhdysvaltoja saavuttamaan nykyisin tunnetun globaalin suurvallan aseman. Kullan kiinteäksi hinnaksi asetettiin 35 dollaria kultaunssilta.

Kullan rooli nykyään

Kun Bretton Woods päättyi vuonna 1971, kullan käyttäminen sijoituskohteena yleistyi, ja sen hinta on ollut kaikkea muuta kuin vakaa siitä lähtien. Lisäksi yksikään maa maailmassa ei tällä hetkellä käytä kultakantaan perustuvaa valuuttaa. Silti useimmat maat säilyttävät kultaa suurissa varannoissa.

Kultaa käytetään edelleen kolikoiden, korujen, mitalien ja muiden merkkien valmistukseen, mutta nykyaikainen tiede on löytänyt lukuisia muita käyttötarkoituksia eri teollisuudenaloilla. Kultaa käytetään lukuisissa elektronisissa laitteissa, kuten tietokoneissa, matkapuhelimissa ja televisioissa. Lisäksi kultaa käytetään hammaslääketieteellisten laitteiden valmistukseen, lääketieteellisiin hoitoihin ja ilmailumekaniikkaan.